Vinã Ventisquero

Tulosta
Maipo Valley, Chile

Vinã Ventisqueron viinitalo sijatsee Maipon laaksossa jonne sen perusti Don Gonzalo Vial vuonna 2000. Ensimmäiset tarhat istutettiin kuitenkin jo vuonna 1996 ja ensimmäinen sato kerättiin 2001. Ventisquerolla on tällä hetkellä tarhoja viidessä eri laaksossa: Maipo, Lolol, Casablanca, Colchagua ja Leyda. Viimeisin projekti, jonka Ventisquero aloitti uranuurtajana, sijaitsee Atacaman-aavikolla. Ventisquero on täysin perheomisteinen yritys ja sen koko tuotanto tulee omilta tarhoilta ( 1500ha) .

Viinivastuussa on alusta pitäen ollut mukana talon pitkäaikainen pääviinintekijä Felipe Tosso. Felipen oli aikanaan tarkoitus päätyä matematiikan pariin mutta lapsuudessa vietetyt vuodet Utahissa saivat miehen kiintymään maalaismaisemaan, joten mies lähti lukemaan maataloustiedettä.  Felipeä kiehtoi viininvalmistuksessa sen taiteellinen puoli  ja fakta siitä että viininvalmistus on yhdistelmä tiedettä ja taidetta. Valmistumisensa jälkeen Felipe työskenteli Concha y Torolla, josta hän siirtyi pienemmän Ventisquero projektin pariin. Vuonna 2003 projektiin otettiin mukaan konsultoivaksi viinintekijäksi John Duval, mies joka vastasi Penfoldsin 90-luvun noususta maailman maineeseen ja Grangen legendaarisimmista vuosikerroista. Pangea on miesten yhteinen projekti, jossa Carmenere ja Syrah jakavat lähes tasaveroisesti koostumuksen. Rypäleet tähän viinin kerätään Colchaguan arvostetusta Apalta-laaksosta. 

Tyylillisesti Vina Ventisqueron viinit ovat elegantteja, moniulotteisia ja rehellisiä. Talon tyyli kunnioittaa tarhalla tehtyä työtä ja pyrkii tuomaan kasvupaikan terroirin esiin viineissään. Reserva-viinit tuotetaan tietyn laakson rypäleistä, Grey-sarjan viinit ovat taasen yksittäisten tarhojen rypäleistä valmistettu ja viinit kuten Pangea ovat valikoitujen palstojen rypäleistä tehty. 

Ventisquero on sertifioitu kestävän kehityksen viinitila, jonka praktiikat kuitenkin seuraavat voimakkaasti luonnonmukaista viininvalmistusta. 80 % kaikesta kellareissa tuotetusta kierrätettävästä materiaalista menee hyötykäyttöön. Viininvalmistus prosessin aikana käytetty vesi puhdistetaan ja hyötykäytetään viinitarhojen kasteluun. Yritys on myös sitoutunut hiilijalanjäljen minimointiin maailmanlaajuisten kuljetusten yhteydessä yhteistyössä brittiläisen Climacare organisaation kanssa.