Au naturel

Weingut Judith Beck

Tulosta
Burgenland, Itävalta

Weingut Beck on perheomisteinen viinitila joka on toiminut jo vuodesta 1976. Tilan tarhat, joita on kaikkiaan 15 hehtaaria,  sijaitsevat Wienin kaakkoispuolelle sijoittuvalla Burgenlandin alueen arvostetulla Pandorfer Plattella jossa Neusiedl-järven välitön läheisyys vaikuttaa merkittävästi ilmastoon. Määrän sijaan tila on keskittynyt korostamaan laatua ja on systemaattisesti siirtynyt viljelemään kaikki viininsä biodynaamisin periaattein. Vuodesta 2007 kaikki tilan tuotanto on ollut sertifioitua biodynaamista. 90 % tilan tuotannosta on keskittynyt punaisiin paikallislajikeisiin kuten Zweigelt, Blaufränkisch, St.Laurent ja Pinot Noir.   

Judith sai ohjat isältään tilan johtoon vuonna 2004 mutta ensimmäisen vuosikertansa hän teki jo vuonna 2001. Ennen siirtymistä perhetilan pääviinintekijäksi Judith kävi harjoittelemassa viininteko mm. Errazurisilla Chilessä, Braidalla Italissa sekä legendaarisella Cos d´Estournellin tilalla Bordeaux:ssa.