Meinklang

Maanviljelyn jaloin muoto on säilyttää hedelmällisyytensä ja tulla siten omavaraiseksi. Tästä näkökulmasta Michlitsin perhe luotsaa Meinklang-nimistä sukutilaansa holistisin periaattein. Suvun juuret ovat Itävalta-Unkarissa ja niinpä sukufarmikin sijaitsee kummankin valtion mailla.
Michlitsin perheen kaikki kolme poikaa haluavat jatkaa sukutilaa, joten toimintaa on kasvatettu riittävästi elättämään koko joukkueen. Hehtaareja on kaikkiaan hulppeat 2000, joista viinitarhoja on 70 hehtaaria. Pojista Lukas hoitaa eläimiä, Hannes ajaa traktoria ja Werner tekee viiniä. Tilan lehmät, joita on 800 yksilöä, ovat erityisen tärkeässä roolissa, mutta toki myös hevosilla, sioilla, lampailla ja kanoilla on omat tehtävänsä.
Viinitarhoja halutaan kutsua viinipuutarhoiksi, joka on ollut luomu jo vuodesta 1991 ja sertifioidusti biodynaaminen vuodesta 2001.
Michlitsin perheen Meinklang-tila noudattaa biodynaamisia periaatteita ja on luonut monipuolisen tilan, jossa viljellään viiniköynnöksiä, vihanneksia, viljaa ja karjaa. Tilalle tuodaan oma komposti ja luonnonmukaiset lannoitteet. Yli 25 vuoden ajan he ovat olleet osa Demeter-yhdistystä, joka on tarjonnut avoimen foorumin tiedon ja kokemusten jakamiselle lähes sadan vuoden ajan.