Patrick Piuze

Patrick Piuze syntyi vuonna 1973 Quebecissa, Kanadassa. Kahdeksantoistavuotiaana hän tapasi Marc Chapoutierin, joka inspiroi häntä etsimään uraa viinimaailmasta. Patrick matkusteli vuosia eri puolilla maailmaa tehden töidä viinitiloilla Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Israelissa. Palattuaan takaisin Kanadaan hän perusti Le Pinot Noir-nimisen viinibaarin Montrealin keskustaan.
Ura ravintoitsijana ei kuitenkaan tyydyttänyt häntä täysin ja vuonna 2000 Piuze muutti Ranskan Bourgogneen ja aloitti työt Oliver Leflaiven viinitalossa, Puligny-Montrachetin kylässä. Hänen lahjakkuutensa huomattiin nopeasti ja hänet nimitettiin toisena vuotenaan Olivier Leflaiven Chablis-tuotannosta vastaavaksi viinintekijäksi. Leflaiven palveluksesta hänet palkattiin La Maison Vergetille (Jean-Marie Guffens), jonka viinit tunnetaan hienosta terroir-tyylistään. Ura eteni varsin nopeaan tahtiin ja pian hän oli jo Jean-Marc Brocardin talolla kellarimestarin tehtävässä.
Vuonna 2008 Patrick päätti kuitenkin ryhtyä yrittäjäksi ja perusti omaa nimeään kantavan talon. Hän oppi edellisissä työpaikoissaan tuntemaan Chablis'n parhaat viininviljelijät ja tarhat, joten hän onnistui heti tekemään sopimuksia parhaiden pienviljelijöiden kanssa. Patrick tuntee Chablis'n tärkeimmät Crut kuin omat taskunsa, ja on vuosien aikana oppinut, mikä osa kustakin Crusta tuottaa parhaat rypäleet. Monet Piuzen tarhoista sijaitsevatkin legendaarisen Raveneaun tarhojen naapurissa. Hän valvoo tarhojen viljelyä tarkkaan ja sato korjataan kokonaan käsin. Kun tarhoja täytyy istuttaa uudelleen Patrick on mukana juurakoiden ja vartettavien köynnösten valinnoissa alusta alkaen.
Nykyisin Patrickin rypäleet tulevat n. 24 ha alueelta eri puolilta Chablis'ta. Ideana on tuottaa voimakkaan terroir-luonteen omaavia, mineraalisia Chablis-viinejä vanhojen köynnösten rypäleistä, joten viininvalmistus pyritään pitämään mahdollisimman yhtenäisenä saman laatuluokan viineissä, ja tammenkäyttö on aina maltillista.
Viininvalmistuksessa pyritään välttämään kaikki ylimääräinen manipulointi, eivätkä entsyymien sekä muiden viininvalmistusaineiden käyttö kuulu Patrickin valmistustekniikoihin. Spontaani käyminen voi kestää vuosikerrasta ja tynnyristä riippuen kahdesta ja puolesta viikosta kolmeen kuukauteen.
Viinit käyvät teräastankeissa ja osa viineistä saa kypsyä 6-8 vuotta vanhoissa tammitynnyreissä, jotka ovat aina vanhoja. Tynnyreitä ostaessa Patrick suosii tynnyreitä, jotka on otettu käyttöön viileämpinä vuosina, koska ensimmäisen täytön viinillä on suuri vaikutus tynnyrin antamiin aromeihin seuraavina vuosina.
Piuze tuottaa noin kolmeakymmentä eri viiniä, Petit Chablis-tasosta aina parhaisiin Grand Cru viineihin. Vuosituotanto on keskimäärin n. 150 000 pulloa. Talon ensimmäinen vuosikerta oli 2008 ja Piuze on vuosien saatossa saanut maineen yhtenä alueen kiinnostavimmista ja tinkimättömimmistä tuottajista.